21.12.2009

Erilainen joulu




Tämän vuoden joulun viettomme poikkeaa aika lailla edellisvuosista.
Mä oon töissä tiistaista sunnuntaihin n.7-17 välillä. Ensimmäistä kertaa ikinä jouluna töissä.
Päätin heti kun sain tietää että olen joulun töissä että en tee omaa joulua ja koska se kävi Jannelle ni hyvä hyvä.
Nyt meillä muistuttaa jouluntulosta vaan puhallettu pieni joulukuusi, ulko-ovessa joulukoriste ja muutama jouluinen magneetti jääkaapin ovessa, hyasintti joka on jo kuolemassa. Piparkakkutalon rippeet heitin roskiin kun se oli saanut päälleen pölyä ja kissankarvoja.
Yhtään joululauluakaan ei ole vielä kuunneltu.
Just tein listaa mitä kaupasta pitää ostaa.
Moni varmaan pyörtyy kun lukee että aattona meillä syödään kaupan pakaste Grandiosa pizzaa.
Janne menee aattona mummilleen syömään ja tullaan samoihin aikoihin sieltä kotiin ja minä en raskaan työpäivän jälkeen jaksa mitään ruokaa tehdä. Ja kun edes jouluruoista tykkää. Päädyttiin sit pizzaan :) Ekaks piti olla ite tehtyä (keskiviikkona oltas jo tehty) mutta helpotettiin hieman ;)
Muita ruokia jouluksi on ite tehdyt hampurilaiset ja tortillat. Nam!
Niin ja suklaataa :)
Joulutorttutaikinaa pitää tänään ostaa kun ne on Jannen lemppareita.

Voi kyllä olla että itku vielä tulee.

Lahjoja en ole kenellekään ostanut paitsi äidille ja Tapiolle. Mulle on kuulemma paketti postissa jota kohta lähden hakemaan. Enkä yhtään joulukorttia edes nettikorttia lähettänyt. Enkä ole toivottanut kenellekään hyvää joulua. Ehkä sen vois tehdä, töissä varmaankin pitää.

Jukka Takalon sanoja lainatakseni:


On oravan joulu, oravan joulu
tänä vuonna pienimuotoinen
on oravan joulu, oravan joulu
alla taivaan tähtikirkkauden


( http://www.youtube.com/watch?v=Xl3sZb2g-wI&feature=related )

19.12.2009

Vapaaehtoisesti lapseton ja lähes absolutistikin vielä

Eilen taas taloyhtiön pikkujouluissa se kysymys tuli: Onko teillä lapsia? Miksei ole?

Töissä painostetaan kokoajan että meidän pitää hankkia lapsi/a.

Kukaan ei ota todesta sitä että meille EI TULE lapsia!! Ei ei ei ei!!

Välillä aina mietityttää että mitäs jos me haluttais lapsi ja ei sitä jostain syystä saatais ja kaikki nää kyselijät vaan kyselis ni miten pahalta se tuntuis kun lasta ei hoidoista huolimatta tulisi niin ne kyselyt tuntuis niin pahalta. Nyt nää kyselyt tuntuu raivostuttavilta ja sellasilta ettei meidän päätöstä tueta/arvosteta.

Perusteluita en halua julkisesti kertoa miksi lasta itse en halua.

Toinen asia, alkoholi! Miksi et juo? Juo nyt ees yks? Ota huikka. Huoh, en enää jaksa selittää vaan juon sen yhen kaks siideriä / drinkkiä ni ei tarvi enää selitellä.

15.12.2009

+/-




+


*pakkanen (joo-o, oikeeseen paikkaan meni)
*Janne
*huominen ruoka on valmiina
*siisti jääkaappi ja sulatettu pakastin
*tuleva kolmen päivän vapaa
*löysin vihdoin seinäkalenterin joka sopi "kriteereihin", tosin hinta oli aika kallis
*palkkapäivä
*mulle on säästetty töissä tämänpäivästä iltaruokaa lounaaksi (tonnikalakastike)





-


*joulu
*iltavuoroa loppuviikko
*kissankarvat
*saamattomuus vaihtaa petivaatteet
*kissan herätysyritykset laittamalla märkä nenä silmään (tasan tuntia ennen kun kello soi)
*kissanruoan hinta
*liian innokkaat työkaverit, tuntee ittensä niin laiskaksi
*alakerran kakara
*kohta puolivuotta ostoslistalla ollut silmälasinpesuaine jota ei vaan löydy "sopivalla hinnalla".
*torstain työvuoro 7.30-17.15 ja vähällä "miehityksellä"

4.12.2009

Operaatio piparkakkutalo

Päätettiin tehdä piparkakkutalo. Netistä etittiin kaavat ja taikina ostettiin kaupasta. Tällänen oli itse operaatio ja lopputulos :) Virallinen rakennustarkastaja iski talon valmistuttua: Kivaa oli tehdä, mutta en kyllä heti uudestaan alkais.