31.5.2011

3-5/17

Sunnuntai aamuna kello soi 7.00 ja edellispäivän muutto tuntui silmissä.. ja jaloissa. Sen huomasin kun nousin ylös. Jalat olivat kipeät.
Juna Hankasalmelle lähti 10.06 ja oli kokomatkan aikataulussa. On muuten tosi kätevää kun kännykässä on nettiyhteys niin voi seurata onko vaihtoyhteys ajoissa, miten sitä pärjäsikään ennen :D

Perille päästyä pääsin heti leikkimään sotaleikkejä.
Legoillakin rakenneltiin.
Sää oli sateinen joten vaan vähän oltiin ulkona.
Maanantaina kävin poikien kanssa kirkolla ostoksilla. Saivat valita kaupasta pienet kesälahjat. Toinen otti liikennematon ja toinen lentokoneita.
Tappeluksi meni kotona sitten kun toisen oma olikin kivempi kun toisen :)
Kahvilassakin käytiin.



Tiistai aamuna isompi lähti eskariretkelle ja pienempi tuli saattamaan junalle.



Junassa sitten seurasin että onko vaihtoyhteys ajoissa. Ei ollut ei! Oikeesti melkeen tuli itku kun inhoan jos tulee muutoksia matkaan. Vaihtojunan veturi oli hajonnut Seinäjoen jälkeen joten oli myöhässä 1h30min. Sitten olikin päätettävä tuleeko Tampereelta paikallisjunalla vai toisella IC junalla Helsinkiin. Tulin sitten sillä IC:llä kun on se kuitenkin nopeampi kun ei pysähtele joka asemalla.
Tunnin siis istuin asemahallissa.




Olen muuten oppinut nukkumaan junassa, vaikka kuljen yksin. Kännykkä vaan herättämään.

Huomenna uuteen reissuun. Torstai on sitten pyhitetty nukkumiseen. On meinaan vähän univelkaa.

28.5.2011

2/17

Kello soi 8.30 ja olis niin nukuttanut mutta ei auttanut kun nousta ylös ja suihkuun.
Kaverit muuttivat niin mentiin vähä kantoavuksi. Tiä sit oliko meistä enemmän haittaa ku hyötyä ;)
Asunto oli ihana jonne he muuttivat.

Kotona oltiin 19.30 ja tilattiin heti kiinalaista ruokaa joka tuli jo kahdeksalta, mikä on kyllä aikamoinen suoritus lauantai illaksi.

Tämän päivän paras juttu oli se kun näin auton joka rekisterinumero oli 48 (etsin siis rekisterinumeroita 1-999 ja tuota 48 olen etsinyt lokakuusta saakka, joten aika onnellinen olin. Onneksi Teija ei ojaan ajanut kun hehkutin niin ;) )

Huomenna sitten Hankasalmelle. Taidan päivittää blogia seuraavan kerran tiistina kun sieltä kotiudun.





27.5.2011

1/17

Menin nukkumaan 0:10
Kissa herätti 3:59, kävin antamassa ruokaa ja join mehua.
Kissa herätti toisen kerran 8:00 RAAPIMALLA TELKKARIA!!! Sai äkkilähdön.
9:30 hermostuin kissaan todella, ja nousin ylös.
Pesin pyykkiä ja lähdin pyörällä Malmille kauppoihin.
Rahaa meni.
Kotona söin ruotsalaisia uusiaperunoita ja tonnikalaa.
Sitten surffailin netissä ja katsoin youtubesta Kumman kaa jaksoja.
Just sain tehtyä huomiseksi kakun ja taikina on sulamassa että teen kinkku-paprikahyrriä ja oliivi-aurinkokuivattutomaattihyrriä. Täytteet on jos siis valmiina. Teen nuo huomiseksi kun mennään muuttoavuksi ja lupasin tehä syötävää sinne.
Janne on just tulossa kotiin Tampereelta. Oli yhdellä keikalla.
Vettä sataa.
Salatut elämät alkaa kohta. En ole sitä juurikaan seurannut. Mutta nyt kun on kevään viimeinen jakso ja sitä ollaan "hehkutettu" jännittävyydellä nii kai se pitää katsoa.

Tälläinen oli ensimmäinen lomapäivä :)





varas kävi




ajatus tärkein, eikö? oli meinaa hankala kirjottaa ku on toi reuna paikallaan.

26.5.2011

17 päivää hunningolla

16.30 koittaa vapaus :)
13.6 takasin töihin.
Ei ole yhtään lomafiilistä. No ehkä vähän.. No siis virallisesti mulla alkaa loma tiistaina, ensin on neljä vapaapäivää.
Pidempi loma on sitten elokuun puolivälistä neljä viikoa.
Otin lomarahat vapaina joten jää vielä lähes 30päivää talvelle, voi ihanuutta!

Tässä suunnitelmia mitä teen/tehdään lomalla:

*autetaan muutossa T&M
*käyn Hankasalmella
*Tallinnan risteily
*Pihlajamäki blues
*Helsinki risteily
*Parturissa käynti
*Pyöräretki, niin että tulee ainakin 40km mittariin päivän aikana


Ajattelin päivittäin kertoa tänne mitä olen tehnyt lomalla, kiinnostaa varmasti, eikös? :D

22.5.2011

23km



Tehtiin pyörälenkki ja käytiin juottamassa juoksijat ja kävelijät metsän keskellä. Tai eihän me juotettu ku neljä janoista eikä kaikkia pariakymmentätuhatta :)














Minä paloin kaulasta ja olkapäästä. Aurinko paistoi niin kuumasti.
Mutta kivaa oli ja ensi vuonna sama paikka :)

13.5.2011

Kirpparivaatteet ja kakkaa

Ostin eilen kirpparilta farkut ja pipon. Olin aikasemminkin katsonut noita farkkuja mutta hinta 7€ oli kirpparivaatteesta mulle liikaa. No eilen kuitenkin sovitin niitä ja oli nii "mulle tehdyt" joten ostin ne. Kassalla hinta aleni puoleen kun myyjä oli laittanutkin kaikki tavarat puoleenhintaan. Jee. Pipo maksoi 40snt.
Tuo paitakin on ostettu joskus aikoja sitten kirpparilta, lempipaitani.



Janne on mökillä juhlimassa siskonsa synttäreitä. Mulla työviikonloppu. Euroviisuja ja MM-lätkää.

Suklaata ja uutuus jäätelöiden makutestausta.

Eilen oli muuten sellanen tilanne että ei tienny itkeekö vai nauraako. Kissalla siis ollut maha ripulilla ja on kakannut viimeeksi sunnuntaina. Eilen siis olin niin itkua vääntämässä kun ei vieläkään kakkaa kuulunut. Janne lähössä mökille ja minä en yksin halua kissaa eläinlääkäriin viedä. Hieroin kissan mahaa, lauloin kakkalauluja, tein siis kaikkeni.

23.30 kissa kakkas normaalin kakan. Olin onnellinen.

7.5.2011

Helppo herkkuruoka

Laitan nyt yhden lempiruokani ohjeen tänne jos joku haluaisi tätä kokeilla. Kuvia ei ole ettette näe sitä juuston määrää mitä ite tähän laitan ;)

400g jauhelihaa
1prk kermaviiliä
1pss sipulikeittoa
1dl korppujauhoa
1muna
mausteita

tee murekemassa ja laita pellille leivinpaperin päälle ohueksi levyksi taputeltuna.
paista uunissa 225asteessa n. 10min (ei tarvitse olla kypsä kun otat pois ja laitat täytteen).

tomaattirenkaita
ananaspaloja
homejuustoa paloina
juustoraastetta

laita täyte lähes kypsän levyn päälle ja ripottele juustoraaste päälle. paista vielä uunissa n.10min kunnes näyttää hyvälle :)

tarjoa muusin ja salaatin kera.

Nam! :)

5.5.2011

Meillä sairastetaan


Tiistai iltana ennen nukkumaan menoa alkoi särkeä alaselkää vasemmalta puolelta.
Aamulla olo oli vähän parempi mutta kun pyöräilin töihin ja aina kun tärähti pyöräilessä niin itku meinas tulla.
Töissä meni aamupäivä ihan ok kunnes alkoi vasenta jalkaa särkeä niin että kävely teki tiukkaa ja istuminen myös. Aivan kun jalassa olisi köysi jota vedetään kummastaki päästä.
Vain lattialla selällään makaminen auttoi jonkin verran. Otin töissä 3x 400g buranaa ja ei mitään vaikutusta.
Lähdin sitten lääkäriin. Lääkäri paineli selkää joka sattui. Ja teki muitakin testejä kuten piti kävellä varpaillaan ja kantapäillä.
Kirjoitti tulehduskipulääkettä ja lihasten rentouttavaa lääkettä.
Sain myös viikon saikkua.
Kipu ei ole helpottunu yhtään. Makaaminen sängyssä on tuskaa, istuminen on tuskaa, kävely on tuskaa. Kaikkia noita voi tehdä kivutta n. 10min sitten iskee se kipu joka helpottaa kun esim. jos olen makaamassa nousen ylös.

Sellanen lämmitettävä kaurapussi ei auta vaan oikeestaan pahentaa kipua.


Oliko muuten vähä vahva tuo lihasrentoutuslääke. Se on kolmiolääke ja tulee ottaa ennen nukkumaanmenoa kun väsyttää. Otin lääkkeen ja olin vielä vähä läppärillä sängyssä. Heräsin siihen kun Janne herätti ja käski laittaa koneen pois. Nukuin ekaa kertaa piiiiiitkään aikaan niin sikeästi koko yön heräämättä kertaakaan.

Kissalla on ripuli tai siis maha löysällä. Ja tekee kakat matolle. Viime viikolla oli yhden päivän ripulilla ja tänään toisen kerran. Ikävä vaiva. Muuten se on normaali.

Onneks Janne on kunnossa ni se saa hoivata meitä reppanoita.

1.5.2011

Lakossa ja ärsyttää

Olen facebook lakossa. Menee hermot sen toimimattomuuteen ja muutenkin jotenkin ärsyttää se paikka tällä hetkellä.

Muutkin asiat ärsyttävät.

Ensinnäkin aamu alkoi kissanoksennuksen siivouksella.


Toiseksi olen nyt siis aloittanut kulkemaan pyörällä työmatkat. Tänään oli neljäs kerta. Kunto on niin huono ja itkua melkeen pitää vääntää kun jalkoihin ja keuhkoihin sattuu. Muiden kesien kokemuksella ei se kunto kasva. Yhtä tahmeaa se pyöräily on joka päivä.
Ärsyttää nyt se kun Hämeentien silta on remontissa ja pyöräilijät joutuvat kiertoreitille. En tykkää kun se vaikeuttaa matkaa. Eilen löysin reitit mutta lyhyemmätkin olisi mutta kun niissä on sit se että ei voi ajaa koko ajan kun suojateiden reunakivet on niin korkeat että niistä ei pyörällä yli pääse. Nopeampaa pääsee pidempää reittiä.
Innolla odotan koska kumi puhkeaa ekaa kertaa, viime kesänä tais olla viitisen kertaa. Tai eihän siinä mulle oo sillee vaivaa ku J sen korjaa ja mä pääsen sit bussilla jos ei heti ehdi korjata :D

Söin yhden munkin töissä. Varmaan menee vielä toinenkin. Ärsyttää.

Nyt on jo toukokuu, 27.5 klo 15.30 hymyilyttää...