29.7.2012

30: Vapaavalintainen kuva

Ukkosen saattelemana päätän tämän kuva-aiheisen postaus jutun tähän vapaavalintaiseen kuvaan



Hyvää kuunvaihde viikkoa lukijoilleni :)

Paras mehujää





1,35€ S-marketista, kannattaa maistaa. Saa kielen mustaksi. Ei niin kovaa kun normaalit mehujäät.

Olympialaaset 2012


Ensin vähä koristellaan. Tavoite oli laittaa jokaisen olympialaisiin osallistuvan maan lippu siimaan mutta luovutin. Oli aika kova homma. Joten Suomea kun meillä kannustetaan niin Suomen liput on hyvä olla esillä.


Sitten vähän torkuttiin ja pestiin itsensä iltaa varten.


Mä ostin kirppikseltä pelin, 3€ Kaiki osat tallella, laskin ennen ostoa :) Kiva peli, tässä vaan harjoittelen ennen virallista pelaamista.




Herkkujakin oli tarjolla. Kerrankin vihaamani pöytä pääsi käyttön. (Jannen joku perintöpöytä)



Oli makkaraa, kotijuustoa, leipäjuustoa, lihapullia (omin kätösin tein 800g:sta), viinirypäleitä. vesimeloonia, omenia, kirsikkatomaatteja, kahdenlaisia sipsejä, kahta eri dippiä, kolmea eri karkkia ja passion keksejä. Ps. Meitä oli neljä syöjää.


Jälkiruokapöytä


Joko syödään?



Passion jaffakeksejä


Piti ottaa tuo keltanen Murikaksen kauhuksi tuohon ;)


Vieraat toi meille alkupaloiksi sushia. No sanotaan että on sitä parempiakin makuelämyskiä tullut vastaan mutta kyllä mä maistoin montaa, raakaa kalaa en syö niin niitä en maistanut.


Vieraat toi mulle ruusujakin. Ihania, vieraat ja ruusut.


Avajaisia. Ranska vuorossa. En oo muuten varmaan koskaan kattonu telkkaria 5h kääntämättä kanavaa välillä. Loppua kohden tuli jo kyllästyminen :D


Teija ja kiilusilmä Murkku


Marko ja Murkun pentu


Oletko sinä maistanut sushia? Piditkö? Entä aijotko seurata olympialaisia?

SEHV Tavstialla


Janne ja uus paita


Mä eikä mitään uutta vaatetta, samat vanhat rääsyt


Juha ja Junnu punasena


ja sitten sinisenä



(oliko ehkä parasta silloin taannoin EM-kisoissa kun sain tän vaaleenpunasen suojapussin matkakortilleni. Ennen oli poikien väri, sininen. Yök!


Mutta siis keikka oli hyvä. Tosin kuumuus salissa oli lopussa mulle liikaa joten siirryin väljemmille vesille aika loppuvaiheessa kylläkin. Ja sille baarimikolle tiedoksi: joku voi haluta alkoholin sijaan pelkkiä jääpaloja! Tilasin siis tuopillisen jääpaloja, sain n.8palaa mulkoilujen saattelemana.

26.7.2012

56

Maanantaina kävin Malmilla ja mut pysäytti sellanen "gallubin tekijä". Kysyi haluaisinko ottaa testattavaksi vessa- ja talouspaperia? Toki halusin. Sain kaksi säkkiä, 10 talouspaperirullaa ja 12 vessapaperirullaa testiin. Nyt sitten testailen niitä ja netin kautta annan palautteen. Hyvässä lykyssä voitan 100€ lahjakortin S-markettiin. Kauheasti en vielä ole huomannut eroja kun kolmatta rullaa kummastakin testailen. Tosin nyt testissä oleva talouspaperirulla on arkkikooltaa aivan liian iso. Hyvä kun telineeseen mahtui.

Tiistaina kilpparilääkäri soitteli että kaikki muut arvot on kunnossa paitsi yksi joten lääkitystä ei syytä aloittaa (vaikka oireita on, tänään unohdin soittaa etten tule rentoutusryhmään, ikinä en unhoda tärkeitä asioita). No elokuussa vielä yksi verikoemittaus, edellinekään mustelma vielä parantunut. Ajattelin kyllä ehdottaa jos sen lääkityksen vois aloittaa ees kaikkein pienimmällä mahdollisella annostuksella.

Eilen käytiin Chicosissa syömässä kun olin saanut 4€ alennus kupongin joka piti käyttää tässä kuussa. Hyvää oli, nam. Ja tänään kävin kaupassa ja sain taas samaisen kupongin joka on käytettävä elokuussa. Taas joutuu saa mennä :)

Tänään olisi isäni 56v syntymäpäivä. Juhlitaan sitä menemällä Tavastialle Sir Elwoodin duo keikalle. Vankila maksaa ;) (kulttuuriseteleitä vielä käyttämättä).

Laitampa lopuksi kuvia häälahjasta jonka ostin veljelleni ja hänen vaimolleen kun menivät naimisiin:




(mun ohjeet lauluun)



23.7.2012

harmaa, mun lempiväri oli varmaan...








Harmaa oli siis maton väri. 99€ Sotkasta. Ihanan pehmonen. Ekoja ripulikasoja tai oksennuksia odotellessa viimeisen kuvan sankarilta. Mustavalkoiselta siis. Valkoinen on sisäsiisti ;)

22.7.2012

Turku

Jos meille ilmotetaan että menkää jonnekin, me tullaan hoitaan kissa niin mehän mennään. Mä sain valita paikan ja otin tutun Turun. Sinne on lyhyt junamatka ja se on ihan kiva kaupunki vaikka ei niiden kaupunkilaisten puheesta selvää ota.
Kivaa oli.
Perjantaina lähdettiin kolmen junalla ja parin tunnin päästä oltiin perillä. Ekaa kertaa, jo kesäkuun puolella ostettiin junaliput ennakkoon. Ei oltais rahoja takas saatu jos reissu olis peruuntunut. Hotellikin maksettiin Jannen luottokortilla ja perjantaina syötiin anopilta saaduilla lounasseteleillä ja ennen lähtöä tyhjäsin possusta kaikki 2 ja 1euroset sekä 50senttiset joten eipä tuolla reissulla paljoa kulunutkaan vaikka Jannen IrishCoffee maksoikin 9€.
Perjantaina käytiin siis syömässä hotellin ravintolassa. Hienot, hyvät annokset, mutta ei nälkä lähtenyt. Piti hakea Hesestä vielä iltapalaa..

Aamupala oli hyvä, perus aamupala. Huone oli kans ihan perus, ainut huonopuoli oli että sängyt ei pysyneet yhdessä joten omilla puolilla piti nukkua, muuten olis tipahtanut sänkyjen väliin.

Lauantaina aamupalan ja aamupäiväunien jälkeen lähdettiin kävelemään ja löydettiin apteekkimuseo. Janne löysi lisäksi paidan ja shortsit.
Käytiin syömässä täytetty leipä ja patonki. Oli tosi namia, tonnikala-aurinkokuivattutomaattileipä :)
Illalla piti taas hakea Hese ruokaa ;)

Aamulla aamupalalle mennessä ihmettelin outoa oloa. En ollut muistanut laittaa piilareita/silmälaseja. IKINÄ en ole unohtanut. Ehkä se kilpirauhanen on "kipeä" koska muistamattomuus ja höppänyys kuuluu siihen tautiin.
Aamupalan jälkeen taas pikku unet ja sit kohti junaa.

Kotona odotti kakun jämät (nam) ja ruokaa alkuviikoksi.

Kissa on hyvinhoidetun olonen mutta niin suuttunut mulle ettei ikinä oo ollut. Ei ees kato päälle :(
Kai se kohta leppyy..



yhdeksän liuskaa kissanhoito-ohjeita ja yleisiä ohjeita ;)


Murkikas ja mun uudet Tarjoustalokengät, 12€





Jokakertainen Turunreissun perinnekuva







Ihrankeittopata


Tässä yrttihuoneessa tuoksui niin hyvälle


Jannen rukous...


..toteutui!



Käytiin toispuolenjokkee





Kiitos vielä äiti ja Tapio jos se kakusta ei tullut selväksi ;)