Ai että maistuikin hyvälle (10 prinssinakkia ja halloumjuustoa).
Siinä grillin hiiltyessä varpaiden palellessa ja lapaset märkinä kysyin J:lta että oisko kiva olla koditon ja asua täälä mettässä ja lämmitellä nuotiolla.
Jotenkin alkoi arvostamaan tätä meidän nuhruista kotia.
Sitä ei aina tajua miten hyvin sitä on asiat kun on koti jossa saa asua.
3 kommenttia:
Niinpä.
Kuinka moni tosiaan uhraa edes joskus ajatuksiaan kodittomille ja muille "epäonnistuneille"?
Paljon on maailmassa parantamisen varaa.
Ps. Miten sinne kallioille pääsi, kun siellä on niin tolkuttomasti lunta?
Kalliolle kukkulalle,
rakennan minä majani.
tule tule tyttö/poika nuori jakamaan se kanssani....
Mut ei se oikein kiinoosta ainakaan näin talvella.
mulle vaan aina tulee mieleen tuo laulu kun näen kallion :)
Ulkona ruoka maistuu paremmalta.
mut en mä vaan olis innostunut mennä lumiseen maastoon, kun sisällä on niin paljon helpompaa.
Ei tosiaankaan olisi kiva asua ulkosalla. jossain on jotain pahasti vialla, kun asuntoja on tyhjillään, ainakin täällä.
kaupunki harkitsee vakavissaan purkaa koko iso kerrostalo kun ei ole asukkaita.
saa olla tosi kiitollinen kun on katto pään päällä.
muuten. ei teillä mikään nuhruinen asunto ole.
siivoot jatkuvasti... tai se toinen asukki :)
Rosina: Aika vaikeasti sinne kallioille pääsi kun jalta uppos lähes kokonaan lumeen.
Leena: Tarkotin nuhruisella sitä lähinnä kun on niin vanhaa kaikki siis muovimatto, keittiönkaapit, vessa jne.
Lähetä kommentti