7.6.2011

12/17

Mä saan aina öisin ideoita. Lauantai yönä keksin että voitas käydä ruokkimassa Jannen vanhempien kissa kun he itse ovat ulkomailla. Jannen sisko saisi "vapaapäivän" ruokinnasta.
Sunnuntai-maanantai yönä sain toisen idean että pyöräillään Espooseen ruokkimaan se kissa.
En enää ajattele öisin ;)

Tänään siis 10.05 startattiin pihasta ja perillä oltiin 11.50. Yhden pysähdyksen taktiikalla.







Helmi oli ovella vastassa ja kertoili kuulumisia. Ruoka maistui. Vietiin sille meidän kissan kuivaruoat ( piti viedä veljen kissoille mutta unohdin :/ ). Maistui näköjään, hyvä niin ettei roskiin tarvinnut heittää.







Käytiin Olarin kirppiksellä, löysin hupparitakin 2€ ja sit käytiin terassilla ja kaupasta ostaas jäätelöt.



lähtekää jo että voin käydä kauneus unilleni

Niin me sitten lähdettiin kotia kohden, vastatuuleen. Ehkä hikeen sekottui muutama kyynelkin kun tuntu että eteenpäin ei päässyt. Työmatkapyöräilijöitä oli paljon. Hulluja pyöräilijöitä. Kapea pyörätie ja vastaan tulee pyöräilijä. Tämän pyöräilijän takana oleva pyöräilijä lähtee ohittamaan edellä ajavaa vaikka minä tulen vastaan. Just mahtu kolme vierekkäin. Jos vähä olis kolahtanut sarvet olisin kaatunut suoraan ruuhkaiselle autotielle.



Neljäkymmentäyksi ja puoli kilometriä tuli poljettua. Hyvä minä. Olen paras ;)

6.6.2011

11/17

Tuli sit nukuttua vaan alle 2h viime yönä. En enää tiedä mitä tuon kissan kans tekis :( Tekee kaikkensa että sais meidät antamaan sille ruokaa kun hän haluaa. Telkkaria raavitaan (saa äkkilähdön suihkupullolla). Oven kiinni pitäminen ei ole vaihtoehto koska siten saan vielä huonommin nukuttua kun näin. En tiedä.. :(


No näiden superpitkien unien jälkeen ei muutakun ylös ulos ja merelle. Mulla on cityshopparikortti (ilmaseksi olen saanut) ja siinä oli tarjouksena kaksi yhden hinnalla http://www.sunlines.fi/



Me menimme tuollaiselle ja kivaa oli. Laiva kyllä keinui aika lailla mutta en tullut merisairaaksi.






Ei ollut äiti neuvomassa puketumisessa Laita lämmintä päälle, merellä tuulee aina! joten kylmä tuli. Oltiin yläkannella vaan alkumatka, sisältäkin näkyi tosi hyvin maisemat.










Voin suositella tuota risteilyä kyllä.
Meidän lisäksi tuolla laivalla oli vaan n.15 henkilöä (on 150hlö laiva).

Kotona otin sitten kolmen tunnin päiväunet.

Huomenna poljetaan..

5.6.2011

10/17


Tänään oli se tekemättömyyspäivä :) No käytiin me Prismassa ostoksilla, Janne löysi vihdoin uudet shortsit.

Tämän blogin kanssa menee vaan hermo tai siis olen kummissani siitä kun en Explorerillä voi tätä kirjoittaa mutta Firefoxilla pystyn. Myöskään muiden blogeja en voi kommentoida kun tuolla firefoxilla.
Osaako kukaan sanoa missä syy?

Huomenna risteilemään.

4.6.2011

9/17

Huonosti nukutun yön jälkeen lähdettiin Kiillepuistoon. Viidennen kerran siellä järjestettiin Pihlajamäki goes blues- tapahtuma. Meillä on vaan kerran jäänyt se välistä (2008).
Sää oli loistava. Ostin lakua ja vohvelin kermavaahdolla.









Tämä on siis yhdeksäs lomapäivä niinkun otsikkokin sen kertoo ja vain yksi päivä on ollut "tekemätön" päivä. Hyvä minä! Paitsi että täytyy sanoa että nautin enemmän tekemättömyydestä. Huomenna vois olla tekemättömyyspäivä.

8/17

Perjantaina käytiin herättyämme ostoksilla Malmilla, pyörillä.
Sitten olikin illalla taloyhtiön grilli-ilta.




Taloyhtiöllämme on n. kerran tai kaksi vuodessa grilli-ilta ja joulunaikaan pikkujoulut. Ihan kivaa. Samat on aina paikalla. Me ollaan oltu lähes aina. Kerran vissiin vaan on jäänyt muiden menojen takia välistä.
Saatiin sit kaikki tyhjät tölkit itelle ja vietiin ne tänään kauppaan, lähes 11€ saatiin :)

Yöllä sitten kissalla taas ripuli. Huoh! Eli nyt on saatu se selville että kuivaruoka ei sille enää käy. Tiä sitte miksei mutta kyllä se varmaan elää märkäruoallakin.

Ps. Se Napapiirin sankarit oli todella huono elokuva, en voi suositella.

2.6.2011

7/17

Joo eli siis nukuin viime yön 23-14 :) Toki heräsin viideltä kun kissa halus ruokaa (Janne antoi) Ja 11 se herätti uudelleen kun Janne antoi niin vähän ja mä kävin antaas sit enemmän ;)

Teki kyllä hyvää nukkua kun oon nyt tän alkuloman nukkunut niin vähän ja huonosti.
Meinasin vielä päikkärit ottaa mutta en sit kehdannut ;)
Jalat on vieläkin ihan kauhean kipeät. Reisilihaksia särkee kovasti. En tajua miten ne mukamas niin kipeäksi tuli.

En ole tehnyt tänään mitään muuta kun pessyt kaks koneellista pyykkiä ja yhden astoita. Siivosin keittiötä ja tollasta pientä.

Suklaata ja karkkia oon syönyt enemmän mitä moni syö vuoden aikana ;)

Nyt aletaan katsoa elokuvaa Napapiirin sankarit...ja syödään suklaata.


6/17

Kello soimassa 4.35 ja takana neljän tunnin unet. Väsytti.
Lähdettiin Tallinnaan päiväksi. Laiva lähti 7.30 ja oli perillä 9.45 (vartin myöhässä). Tallinnassa oli aikaa kierrellä tunteja. Laiva lähti takasin 17.30 ja oli perillä 19.45(ja taas vartin myöhässä). Tiesivät jo ihan alkumatkasta ilmottaa että on vartin myöhässä.





Tallinnassa oli kivaa ja väsyttävää. Oli kesän kuumin päivä, +28
Käveltyä tuli ihan kauheasti. Jalat olivat niin kipeät että aina kun pysähdyttiin kaljalle/limsalle niin otettiin kengät pois. Oli muuten kauhea lähteä istumisen jälkeen taas kävelemään.



Ostin tallinnasta kolme lammasta kokoelmiini. Puinen maksoi 4€ ja nuo kiviset yhteensä 3€





Tallinnassa oli siis tosi kuuma ja meillä oli liikaa vaatetta.



Laivamatkat meni hyvin. Oli tosi vähän ihmisiä ja laiva ei keinunut. Otin tosin matkapahoinvointilääkkeen molemmille matkoille (kauhea kun se kuivattaa suuta).

Ilman karttaa ei siellä kyllä olisi pärjännyt :) Käytiin myös "pelottavalla" torilla jossa oli lihahalli jossa haisi pahalle. Siis se tori on siellä rautatieaseman vieressä. Hui, oikeesti kamalapaikka. Ihan Tallinnan keskusta on ku paratiisi siihen verrattuna :)

Tässä kuva sieltä torilta, mutta ei tää nyt ni pelottavalta näytä, paitsi tuo tyyppi joka on kuvassa on aika pelottava:



Ostin torilta sellasia kakkukeksejä, oli hyviä. Janne ei uskalla vielä maistaa. Katsoo ensin mitä oireita minä saan :D

Kotona oltiin yhdeksältä ja kissa oli hengissä, kiitos ihanan työkaverin joka kävi ruokkimassa ja rapsuttamassa kissaa :)

Nukuin sitten jo 23.00 ja heräsin... se selviää seuraavassa blogipäivityksessä :)

Ps. Voitin laivalta 50€ rahapelissä :)